Wednesday, June 19, 2013
Punaista, kaunista ja makeaa
Kirsikat! Oi mitä ihania, makeita ja kauniita suuhun pantavia nuo syvänpunaiset marjat ovatkaan. Kehotan hankkimaan niitä nyt, kun ne ovat parhaimmillaan. Nauttikaa ihmeessä sellaisinaan tai leipokaa piirakka tai kiehauttakaa hillo.
Minä tein niistä kirsikoista, joita en jaksanut napostella, pienen hillopurkillisen. Laitoin joukkoon myös loput raparpereistani. Hillo maistuu mainiolta vaikkapa juhannuslettujen kera.
Raparperi-kirsikkahillo
200 g ( n. 2-3 vartta) raparperia
200 g kirsikoita
2 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
Pilko raparperit, poista kirsikoista kivet ja pilko nekin. Laita raparperit ja kirsikat kattilaan ja kuumenna.
Lisää sitruunamehu ja vesi. Anna kiehua miedolla lämmöllä vartin verran. Lisää sokeri ja vanilja ja kiehauta hillo kokoon.
Purkita kuumana steriloituun purkkiin.
Friday, June 14, 2013
Pähkinäinen paputahna
Tässä yksi kuluneen kevään ruokasuosikkejani - vegaanisen Nutellan ohella. Inspiraation ammensin Chocochilin Elinan tekemästä maapähkinävoihummuksesta. Maapähkinävoi sopii loistavasti hummukseen, mutta myös muihin paputahnoihin!
Suosittelen testailemaan myös muilla mausteilla. Juustokumina kun on varsin hallitsevaa sorttia. Kaikki tuoreet yrtit sopivat tahnaan, esimerkiksi basilika ja valkoiset pavut ovat loistava yhdistelmä.
Pähkinäinen paputahna
3-4 dl kypsiä papuja
3 rkl sitruunamehua
3-4 rkl maapähkinävoita
3-4 rkl maustamatonta soijajogurttia tai 2 rkl kasvismaitoa
3-4 rkl öljyä
1 tl juustokuminaa tai muuta maustetta
1 valkosipulinkynsi
suolaa
Surauta kaikki ainekset tehosekoittimessa sekaisin, kunnes tahna on tasainen. Nauti leivän päällä, napostelukasvisten kera tai lusikoi pahimpaan nälkään sellaisenaan suoraan purkista.
Monday, May 27, 2013
Piimäskonssit
Enpä ole ennen tehnyt skonsseja piimästä. No, nyt sekin on tullut testattua. Jääkaapistamme löytyi nimittäin vanhenemisen uhkaamat piimäpurkin jämät, jotka halusin jatkoajalostaa leivontaan. Piimästä onneksi saa leivottua paljonkin kaikkea hyvää - leipää, vohveleita, pullia, piirakkaa...
Minä tartuin skonssireseptiin, jonka bongasin Olivia-lehden sivuilta. Puolitoistakertaistin ainesosien määrät, sillä piakkoin pilalle menevää piimää oli purkin pohjalla kolmisen desiä. Jos sinulla on piimää vieläkin enempi, lisää vaan aineksia suhteessa nesteeseen ja halutessasi pakasta osa taikinasta - tai valmiista skonsseista - myöhempää käyttöä varten.
Piimäskonssit
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl sokeria
1,5 tl suolaa
75 g margariinia
3 dl piimää
Makuaine (jokin seuraavista):
1,5 dl hienonnettuja kuivahedelmiä tai -marjoja TAI siemeniä TAI rouhittuja pähkinöitä
Sekoita kuiva-aineet keskenään. Nypi rasva joukkoon, jotta saat murumaisen seoksen. Lisää piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Lisää vielä haluamasi makuaine. Voit myös yhdistellä kahta makuainetta esim. auringonkukansiemeniä ja kuivattuja karpaloita. Minä maustoin skonssit kuivatulla nokkosella ja hampunsiemenillä.
Muotoile taikinasta 12 pyöreää pullaa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.
Wednesday, May 22, 2013
Vierasvarakakku päärynätwistillä
Oi voi. Muistatteko tämän herkun viime syksyltä? (Tekaisin sen sattumoisin edellistä Siivouspäivää varten, älkäähän unohtako lauantain seuraavaa!) Minäpä muistan ja sokerinen maku suussani sitä muistelen.
Tein viikonloppuna anoppilassa toistamiseen tämän mehevän banaanikakun. Kylläpä tuli hyvää, myös näin päärynällä maustettuna ja mausteita muunnellen. Tämä on ehdottomasti paras vierasvara- tai hätäkakku, jonka tiedän, sillä parhaat päivänsä nähneiden hedelmien lisäksi ainekset ovat melko peruskamaa ja muutenkin helposti muunneltavissa.
Miltäköhän tämä maistuisi maapähkinävoilla maustettuna? Täytyypä testata seuraavalla kerralla...
Banaani-päärynäkakku
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria tai vaniljauutetta
1-2 tl suolaa
2 tl soodaa
1 dl siemeniä (esim. auringonkukan-, kurpitsan- tai vaikkapa mustia seesaminsiemeniä) tai pähkinärouhetta
vajaa 1 dl agavesiirappia tai sokeria
reilu 1 dl öljyä tai sulatettua margariinia
2 dl muussattua banaania
1 dl pehmeää päärynää
1,5 dl kasvismaitoa
Sekoita kuiva-aineet keskenään. Lisää joukkoon siemenet, siirappi, rasva, banaanimuusi, päärynä ja maito. Pyöräytä tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa tunteroisen verran.
Kakku saattaa parantua yön yli tekeytyessään, mutta todennäköisesti se hupenee parempiin suihin hyvin ennen seuraavaa päivää.
Friday, May 10, 2013
Mehevät minttucookiet
Näistä tuli kunnon cookieiden tapaan ihanan isoja, kosteita ja meheviä. Jostain syystä Marianne Crusheista tuntuu jäävän kaikkeen vahva ja hivenen outo jälkimaku. Onko kukaan muu huomannut samaa ja osaako joku selittää tyhmemmälle, mistä moinen johtuu?
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5 dl siirappia
0,5 dl öljyä
1 tl vaniljaa
vajaa 1 dl mintturouhetta (esim. Marianne Crush n. puolet pussista)
3 rkl vettä tai kasvismaitoa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Toisessa kulhossa sekoita siirappi, öljy, vanilja (-uute tai -sokeri) ja mintturouhe. Yhdistä kuiva- ja märkeseokset toisiinsa. Lisää nestettä sne verran, että saat taikinasta joustavaa.
Nostele lusikoilla kekoja leivinpaperin päälle pellille. Taikinasta tulee noin 15 muhkeaa cookieta. Halutessasi voit painella kekoja hieman lyttyyn, sillä keksit eivät juurikaan leviä uunissa.
Paista 175-asteisessa uunissa 11-15 minuuttia.
Sunday, May 05, 2013
Seitania siiderissä
Siiderivalmistaja Golden Cap lähestyi blogia ja halusi tarjota siidereitään testattavaksi. Vaikka itse kärsin vihuliaisesta omena-allergiasta, totesin, että eihän siideriä ole pakko juoda. Sitä voi myös syödä.
Ja koska esimerkiksi omenapiirakka tai kuivatut omenat eivät aiheuta minulle oireita, ajattelin ettei kiehautettu siiderikään niitä tee. Olin vähän väärässä, mutten onneksi paljon. Pieniä oireita tuli syönnin jälkeen, muttei mitään sellaista josta täytyisi olla huolissaan.
Googlailemalla ruokaohjeita joihin siideri kuuluu törmäsin Chocochilin Elina Innasen Viiden tähden vegaanissa julkaistuun siiderissä haudutettuun seitaniin. Ja kyllähän Elina tietää mitä tekee. Tämä oli oikein herkullista. Puhumattakaan herkullisesta omenan tuoksusta, joka kodissamme leijaili kokkailun jälkeen. Itse käytin reseptiin perus omenasiideriä.
Marinoinnin vuoksi seitan täytyy valmistaa jo edellisenä iltana, joten resepti ei sovi hätähousuille.
Seitania siiderissä
Seitan:
2 1/2 dl gluteenijauhoja
1 1/4 dl kikhernejauhoja
2 tl savupaprikajauhetta
1 tl kasvisliemijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
2 dl vettä
2 tl soijakastiketta
Keitinliemi:
1 1/2–2 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1/4 dl soijakastiketta
1/4 dl balsamiviinietikkaa
Marinadi:
1 rkl raastettua inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl soijakastiketta
1 tl chilirouhetta
2 tl riisi- tai valkoviinietikkaa
1/2 dl vettä
1/2 dl öljyä
Siideriliemi:
1/2 l omenasiideriä
1 rkl kasvisliemijauhetta
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
2 tl soijakastiketta
1 tl sipulijauhetta
1,5 tl rosmariinia
1,5 tl persiljaa
1,5 tl timjamia
1,5 tl basilikaa tai tuoreita basilikan lehtiä kourallinen
Sekoita seitanin kuivat aineet ja lisää soijakastike sekä vesi. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja muotoile se pötköksi. Leikkaa siitä noin sentin paksuisia viipaleita ja painele ne litteiksi kiekoiksi.
Kiehauta vesi ja lisää sinne muut liemen ainekset sekä seitanpihvit yksi kerrallaan. Anna kiehua noin 20 minuuttia. Käy välillä hämmentämässä ja kääntämässä pihvejä. Kaada pihvit siivilään.
Yhdistä marinadin ainekset ja kaada se pihvien päälle kulhoon tai pussiin. Jätä seitanit marinoitumaan jääkaappiin yön yli.
Sekoita kasarissa yhteen siideri, kasvisliemijauhe, valkoviinietikka, sokeri ja soijakastike ja mausteet. Nosta seitanpalat sekaan ja kaada päälle marinadi.
Hauduta 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Puolessa välissä voit käydä kääntämässä seitanpaloja.
Nosta seitanpalat tarjoiluastiaan ja siivilöi siideriliemi kattilaan. Keitä lientä noin 10 minuuttia ja tarjoa kastikkeena ruuan kanssa.
Me nautimme omamme perunamuusin ja papujen kanssa. Kuvittelen, että esimerkiksi riisi tai uunijuurekset toimisivat myös hyvänä parina.
Thursday, April 25, 2013
Ihan omaa pähkinätahnaa!
Chocochilin Elina se ei petä. Tällä kertaa innostuin hänen postaamastaan omatekoisen Nutellan ohjeesta, jota piti päästä kokeilemaan heti itsekin. Ja ah vaan, miten maukasta!
Olen tottunut nyt syömään omenani maapähkinävoin kera, joten tämä oli aika äitelää siihen verrattuna, mutta ajaa lusikallisena (tai kahtena) hyvin esimerkiksi äkillisen suklaanhimon. Nam!
Hasselpähkinätahna
5 dl hasselpähkinöitä
1 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
0,25 dl öljyä
ripaus suolaa
Paahda hasselpähkinät uunissa: 175 astetta noin 8-10 minuuttia. Tarkkaile pähkinöitä, etteivät ne kärtsähdä. Kuori pähkinät hieromalla niitä esimerkiksi puhtaan keittiöyyhkeen sisällä. Muutama kuorenhippu ei haittaa.
Sekoita pähkinät tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi. Lisää loput ainekset ja sekoita keskenään. Tahnan pitäisi säilyä pari viikkoa. Sopii kaiken kanssa, jopa ilman mitään.
Subscribe to:
Posts (Atom)